16. maalis, 2017

KUNTAVAALEISSA PITÄÄ ÄÄNESTÄÄ, ETENKIN RIIHIMÄELLÄ!

 

Valtakunnassamme viimeksi käytyjen vaalien äänestysinnokkuus on ollut laskusuuntainen. Tämä on huolestuttava suuntaus. Elämme onneksi Suomessa demokratian kehdossa, jossa kansalaisten vaikuttaminen tapahtuu äänestämällä. Vaaleja on ollut runsaasti ja tulevaisuudessa tulee ilmeisesti olemaan vieläkin runsaammin. Kansalaiset ovat varmasti väsyneet, etenkin kun on havaittu että politiikan peli on mennyt vuosi vuodelta likaisemmaksi. Nyt käsillä olevat kuntavaalit on joidenkin suulla leimattu merkityksettömiksi. Kuntien päätäntävaltaa ollaan kaventamassa ja näin ollen myös kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet koetaan kutistuvan. Asia ei ole näin.

Arkadianmäen pääkallopaikalla on nyt kansamme edustajilla edessään itsenäisen Suomen suurin sotku, joka näyttää olevan pahasti levinnyt. Ei ole lainkaan varmaa, että SOTE-uudistus tai edes maakunnat toteutuvat nyt käsillä olevan aikataulun mukaisesti tai toteutuvat lainkaan. Jokatapauksessa kunnissa säilyy päätösvalta myös sosiaali- ja terveysasioista vielä ainakin vuoden 2019 alkuun, eli siis lähes puolet uuden valtuuston kaudesta. Tämän jälkeenkin on kuntien päätösvallassa monia tärkeitä asioita. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, varhaiskasvatus, koulutus ja kaavoitus ovat asioita jotka jatkossakin päätetään kunnassa. Ei mitään vähäpätöisiä juttuja. Siksi on tärkeää, että käytetään sitä vaikuttamisen mahdollisuutta, joka meille on perustuslaissa annettu, äänestäminen.

Riihimäen kaupungilla on edessään vaikeita vuosia. Talous on kuralla ja seuraavien viiden vuoden sopeuttamistarpeen, 7,5 miljoonan euron, saavuttaminen tuo mukanaan myös kipeitä päätöksiä. Kaupunkiimme ollaan nyt kaupunginjohtajan johdolla tekemässä strategiaa vuodelle 2030. Ei ole aivan sama kuka näitä päätöksiä tekee. Tähän voi ja pitää kuntalaisen vaikuttaa, äänestämällä. Ei ole väliä äänestätkö puoluetta vai henkilöä, kunhan äänestät. Yhdessä me voimme saada jälleen kukoistamaan tämän kotikaupunkimme, missä on huomattavaa potentiaalia vaikka mihin. Nyt jos koskaan tarvitaan reipasta yhdessä tekemisen meininkiä. Aloitetaan se tekeminen äänestämällä kuntavaaleissa.